Minä

Koulutukseltani olen datanomi koneenasentajan lisäksi ja kokemusta olen hankkinut ict-harrastuksen harrastuksen kautta noin 18 vuoden ajalta. Osaaminen on kuitenkin pääasiassa syntynyt itseopiskelemalla ja harjoittelemalla. Tietokoneet ja elektroniikka kiinnostivat jo pikkupoikana ja siitähän se sitten vanhempana alkoi harrastus kasvaa, ensin kasattiin itse tietokoneita ja autettiin naapuria/sukulaisia/kavereita erilaisten ongelmien parissa.

Myöhemmin sitten harrastus on laajentunut niin, että kotona ajossa 24/7 räkkipalvelin ESXi alustalla AD DS toimialueineen sekä LAMP serveri jolla tämäkin sivusto aiemmin pyöri. Myös satelliittitelevisio on kiehtunut aina ja olen jopa joskus valinnut asuinpaikan/asunnon sen mukaan mistä on näkyvyys etelä-lounaaseen. Näistä kirjoittelen tuonne lab-blogiin jossain välissä lisää.

Ensimmäisen kerran Linuxiin tutustuin BestLinux 2000:n myötä, mutta se jäi kokeiluksi. Varsinaiseen käyttöön itselleni Linux vakiintui Debian Woodyn eli versio 3:n myötä. Nykyään työpöytäkäytössä käytän pääasiassa Arch linuxia ja palvelimissa Debiania. Pyrin aina ensisijaisesti käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, aina se ei toki ole mahdollista.